Ylläs: Kuertunturi ja Tuomikurun talvikävelyreitti

Nyt on hyvä hetki muistella muutaman kuukauden takaista reissua Ylläkselle! Ylläs on Lapin kohteista ehdottomasti mun suosikkien joukossa, ja aiemmin olinkin käynyt siellä vaan kesällä ja syksyllä, joten tällä kertaa odottivat tykkylumiset tunturimaisemat. Lähdettiin aamusta ajelemaan Rovaniemeltä kohti Yllästä, ja ensimmäisen päivän agendana oli lumikenkäretki Kuertunturille. Reitin pituus oli n. 6 kilometriä, ja vaikka meillä lumikengät olikin matkassa mukana, oli polku ylös tuntureille sen verran hyvin tamppaantunut kulkijoiden jaloissa joten ilmankin olisi pärjännyt. Korkeissa nousuissa lumikengät olivat kuitenkin hyvä apu, ja näitä nousuja muuten riitti!

Reitin alku oli melko tasaista ja heti alkuun päästiin kulkemaan upeiden kynttiläkuusien lomassa, mutta isomman aukion jälkeen alkoi ylämäki kohti tunturia. Ensimmäisen isomman nousun jälkeen kun kääntyi katsomaan taakse ei meinannut uskoa silmiään: jo näin puolivälissä maisemat Yllästunturille olivat ihan uskomattomat! Meille sattui melko pilvinen päivä, ja selkeällä säällä olisi varmasti näkynyt vieläkin pidemmälle.

Reitti itsessään oli suhteellisen vaivaton ja nopeakulkuinen, mutta lukuisten valokuvausstoppien takia reissuun kului kuutisen tuntia. Ylhäällä tunturissa oli niin kova tuuli, ettei siellä viihdytty kovinkaan kauaa, vaan siirryttiin evästauolle hieman alemmas. Tässä vaiheessa kuviteltiin, ettei seuraavan päivän seikkailut voisi mitenkään ylittää tätä kokemusta, mutta väärässä oltiin! 

Toisen päivän retkikohteena oli Tuomikuru, jonka reitti lähti heti Ylläksen laskettelukeskuksen pihasta. Täällä päästiin heti tunturiin, ja ihanat tykkylumipuut tervehtivät jo alkumetreillä. Tää reitti oli ehdottomasti mun lemppari, ja ylhäältä tunturista oli ihan mielettömät maisemat taas kerran. Positiivisena yllätyksenä oli kota reitin puolivälissä, jota ei jostain syystä oltu ollenkaan huomattu reittikuvauksesta, joten päästiin lämmittelemään tulen äärelle hetkeksi. Aivan mieletön talvikävelyreitti, täälläkään lumikengät eivät välttämässä olis olleet elintärkeät, mutta matka kulki aika vaivattomasti niiden kanssa!

Majoitus meillä oli tällä kertaa Kittilän puolella, joten kotiinlähdön päivänä poikettiin vielä matkalla Levillä ja käytiin kurkkimassa joulupukin mökillä. Tänne tosiaan pääsee talvellakin ihan ilman suksia, mentiin gondoli-hissillä ylös ja lähdettiin lumikengillä varovasti etenemään alaspäin kohti mökkiä. Alastulo sujui melko helposti, mutta ylösmeno olikin sitten ihan oma tarinansa. Aivan järkyttävä vastatuuli ja pystysuora mäki veivät kyllä kaikkien reissulaisten mehut, mutta upeat kolme päivää saatiin seikkailla Lapin tuntureilla!

Mun vuosi 2020

Viime vuosi oli ehkä kaikessa kauheudessaan mun kohdalla osittain paras vuosi pitkään aikaan. Vuoden ensimmäiset kuukaudet tein töitä ja koulua hulluun tahtiin, jonka seurauksena uuvuin todella pahasti ja se valitettavasti varjosti koko vuotta, ja heti sen jälkeen iski myös korona. Mun kohdalla ei olisi voinut olla parempaa ajankohtaa. Jouduin väkisin pysähtymään ja miettimään omaa tekemistä ja olemista, ja koska mitään ei oikeastaan voinut tehdä ja minnekkään ei saanut mennä, tuntuu että omalla tavallaan palasin omille juurilleni ja aloin taas pitkästä aikaa tehdä niitä asioita mistä oikeasti nautin. Mutta mennään asiaan! Tän postauksen kuvat on aika poikkeuksellisesti suoraan puhelimen kamerasta muokkaamattomina, mun mielestä ne antaa realistisemman kuvan siitä millaista elämä on oikeesti ollut. 

Tammikuussa tein mun ensimmäiset kunnon revontuliretket ja elin ihan mielettömiä öitä, joita en unohda koskaan. Pääsin myös tekemään valokuvaushommia huskyjen kanssa ja pieniä vaellusretkiä töiden kautta, joista nautin ihan älyttömästi. Koin varmaan elämäni kovimmat pakkaset, ja kävin ekaa kertaa hiihtämässä sitten ala-asteen. 

Helmikuu oli todellakin omistettu opiskelijamenoille, ja vietin ihania hetkiä niin vuosijuhlissa kuin poronkusemassakin. Sain mun parhaat kaverit pohjoiseen muutamaksi päiväksi ja meillä oli maailman hauskin viikonloppu. Tein myös paljon töitä ja helmikuun lopussa olo alkoi olla sen mukainen.

Maaliskuussa tuli täysi romahdus, ja jouduin vihdoin myöntämään myös itselleni että nyt saa riittää. Olin aivan loppu. Äiti ja iskä ehti tulla Rovaniemelle juuri ennen kuin pahin pandemia iski Suomeen. Tein mun viimeisen työvuoron 20. maaliskuuta, jolloin koko Lappi oli jo täysin tyhjä turisteista lukuunottamatta tätä yhtä retkikuntaa. Tänä päivänä nähtiin myös koko kauden upeimmat revontulet. Karanteenielämä pisti kaiken sekaisin, ja yritin totutella etäkouluun. Onneksi oli päivittäinen skype ja ihan loistavat ulkoilukelit, ja vietin tosi paljon aikaa ulkona. Käytiin myös Riisitunturin kansallispuistossa ja Korouman vesiputouksilla, jotka oli ihan mielettömän hienoja! Tehtiin paljon pieniä päiväreissuja Rovaniemen ympäristössä, käytiin avannossa ja leivoin varmaan enemmän kuin ikinä elämässäni. Varmasti monille maaliskuu oli vuoden hirveintä aikaa, mutta mulle se oli ehkä sitä onnellisinta omalla tavallaan (lukuunottamatta sitä huolta läheisistä etelässä esimerkiksi Uusimaan sulun aikana). 

Huhtikuussa mitä parhaimmat ulkoiluilmat vain jatkui, ja lunta riitti edelleen. Kävin iltapäiväkahveilla Kemijoen jäällä, leivoin ja kävin avannossa, urheilin tosi paljon ja vihdoin huhtikuun lopulla pääsin matkustamaan kotiin. Tää oli pisin aika koko elämäni aikana kun en ollut käynyt kertaakaan kotona!

Toukokuussa vietettiin ihana vappu ja tehtiin myös vappubrunssi. Etelässä oli jo niin keväistä, ja vietinkin monta tuntia riippumatossa lukemassa. Retkeiltiin paljon mun kotikulmilla, ja kävin myös paikoissa joissa en ollut ikinä käynyt, vaikka asuin Lohjalla 19 vuotta. Käytiin katsomassa koiranpentulaumaa, josta kotiutettiin meidän uusin perheenjäsen äitienpäivänä. Söin ekat jätskit ulkona, kävin ihailemassa kirsikkapuita ja nautin koiranpentuelämästä. Toukokuun lopussa tulin takaisin pohjoiseen ja aloitin työharjoittelun. Keskiyön aurinko alkoi näyttäytyä, ja vietin monta iltaa puoleenyöhön saakka ulkona valokuvaamassa. Lenkkeilin, ulkoilin ja retkeilin, ja sain kokea Rovaniemen järkyttävät kevättulvat. Ostin oman riippumaton ja löysin mun vakkarispotin keskeltä metsää, jossa hengailin usein päivisin lukemassa. Pidettiin koulukavereiden kanssa brunssi sen kunniaksi että selvittiin ensimmäisestä kouluvuodesta.

Kesäkuussa käytiin vaeltamassa Posiolla, ja nukuttiin autiotuvassa. Oltiin perillä kahdelta yöllä ja alettiin heti paistaa lettuja. Katsoin aurinkoa autiotuvan katolta kolmelta yöllä. Täytin 23 vuotta, ja sain ihanan synttäri-illallisen mun kavereilta. Vietin edelleen paljon aikaa metsässä riippukeinuillen, se oli ihan kesän parasta aikaa. Valokuvasin tosi paljon. Kävin taas etelässä iskän 60-vuotis juhlissa, ja vietin yhden päivän yksin mökillä. Tulin juhannukseksi takaisin pohjoiseen, ja tehtiin ihan hullu juhannus roadtrip Ylläkselle. Kavuttiin Yllästunturin huipulle keskiyöllä, ja tuijotin kirkkaana paistavaa aurinkoa keskellä yötä. Toi oli yksi koko vuoden hienoimmista hetkistä. Nukuttiin teltassa uimarannalla, ja mentiin aamu-uinnille jääkylmään veteen. Reissusta jäi muistoksi myös n. 50 hyttysenpuremaa. Hullut superhelteet valtasi koko Rovaniemen, ja porotkin tulivat rannalle hengailemaan. Kävin paljon uimassa ja nautin auringosta.

Heinäkuussa tein viimeiset viikot työharjoittelua, kävin kesäteatterissa kaatosateessa ja ostin 10 litraa mansikoita pakkaseen. Löysin ihanan tupasvillapellon ja kävin aamukahveilla Ounasvaaran huipulla. Poimin ja söin elämäni ensimmäiset hillat. Aloitin ensimmäisen kesälomani varmaan ainakin viiteen vuoteen, ja suuntasin heti pariksi viikoksi mökille. Heräsin neljältä yöllä katsomaan auringonnousua ja sumuista järveä. Vietin pitkästä aikaa ihania hetkiä kavereiden kanssa, poimin marjoja, kävin Mathildedalissa ja Hangossa päiväreissuilla ja mökkeilin vähän lisää. Vietin myös ihanan päivän Helsingissä ja kaipasin tosi paljon Helsinki-kesää. 

Elokuu alkoi mökkireissulla Parkanoon, jossa vietettiin kolme päivää paljussa. Ja syötiin. Tulin takaisin Rovaniemelle, poimin sangoittain mustikoita ja aloitin tutoroinnin. Näin pitkästä aikaa auringonlaskun, ja muistin kuinka ihania ne onkaan. Jouduin jättää välistä pitkään odotetun Norjan reissun ja tein ensimmäisen koronatestin. Vietin karanteenissa neljä päivää ja heti negatiivisen tuloksen jälkeen juoksin ulos kotoa. 

Syyskuussa taisin olla n. 9 päivää kotona. Kävin Kilpisjärvellä, Pallaksella,  Ylläksellä, Kolilla, Jyväskylässä ja Saariselällä. Näin elämäni hienoimman ruskan käsivarren alueella, ja elin ehkä yhden elämäni onnellisimmista hetkistä Pallastunturin juurella, kun söin mustikoita suoraan pensaasta pitkän vaelluksen jälkeen ja join vettä tunturipurosta. Ihailin Suomen kansallismaisemia Kolin huipulta. Tein neljän päivän vaelluksen Urho Kekkosen Kansallispuistossa, jonka aikana olin myös neljä päivää täysin ilman puhelinta ja se oli ihanaa. Näin vuoden ensimmäiset revontulet.

Lokakuussa kävin Inarissa ja Lemmenjoen kansallispuistossa. Tein paljon koulujuttuja ja matkustin taas Lohjalle syysloman viettoon. Kävin Helsingissä ja vietettiin ihana hetki Eiran rannalla aamukahveja juoden, ja ikävöin taas Helsinkiin. Rovaniemelle satoi ensilumi, ja kävin myös ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa avannossa. Tehtiin ihana lumiretki Ounasvaaralle ja nähtiin paljon poroja. Kävin syömässä hyvissä ravintoloissa ja vietin tosi paljon aikaa yliopistolla.

Marraskuussa alkoi taas olla aika loppu, ja erityisesti loppu neljän seinän sisällä olemiseen. Matkustin taas Lohjalle, jonne satoi myös lunta ekaa kertaa pariin vuoteen. Vietin ihanan viikonlopun Turussa, ja näin auringon viimeistää kertaa koko vuonna. Kirjoitin gradua päivät pitkät ja muuta ei sitten oikeastaan jaksanutkaan. Tein päätöksen, etten edes yritä valmistua kesään mennessä. 

Joulukuussa nautin lumesta ja kävin hiihtoretkellä Käyrästunturilla. Sain viimeiset kurssit tehtyä ja suoritin graduseminaarin loppuun. Jäin kolmen viikon joululomalle, jonka aikana en tehnyt mitään. Ja vasta nyt jälkikäteen huomaa, kuinka tarpeellista se oli. Näin perhettä ja kavereita sen mitä sai, nukuin yli 10 tunnin unia joka yö enkä avannut konetta kuin ehkä kerran. Pelattiin paljon lautapelejä ja vietettiin ihana uusi vuosi parhaiden kavereiden kesken. 

Viime vuoteen mahtui kyllä tosi paljon ahdistusta ja surua, mutta myös ihan sairaan paljon ihania hetkiä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en ollut koko ajan töissä opintojen ohella ja kesällä, vaan sain reissata ympäri Lappia ja kävin oikeastaan kaikkialla missä halusin käydä. Sain niin paljon inspiraatiota kaikesta mitä ympärillä oli, ja valokuvasin enemmän kuin koskaan. Tajusin, kuinka tärkeetä luonnossa oleminen mulle on, ja vaikka usein kaipaa ihan ihme asioita, olin ihan onnellisimmillani keskellä erämaata ilman puhelinta, ilman aktiviteetteja hernekeittoa syöden. Tajusin, ettei koko ajan tarvitse suorittaa, ja että esimerkiksi omista rahallisista säästöistään voi nauttia jo nyt eikä eläkkeellä. Erityisesti loppu vuoden kamppailin tosi paljon kahden kodin välissä, enkä vieläkään tiedä kumpaan paikkaan haluan koulun jälkeen. Siitä johtuen päätinkin, etten valmistu vielä kesällä, koska ei ole mikään kiire ja se vie myös paljon paineita pois. Kaiken kaikkiaan viime vuosi oli tosi erilainen, mutta tosi ikimuistoinen, ja erityisesti mulle todella tarpeellinen vuosi.

Ounasvaara & Oulangan kansallispuisto

Tänä syksynä ei kiireiden takia hirveesti oo päässyt seikkailemaan Lapissa, ja myös talvi tähän mennessä on ollut täysin eri luokkaa kuin viime vuonna: vuosi sitten joulukuussa oli jo ihan hulluja pakkasia ja lunta riitti lokakuusta alkaen, mutta tänä vuonna vielä tälläkään hetkellä ei Rovaniemellä ole lunta juuri ollenkaan. Muutamina viikonloppuina on ollut tosi kivoja talvipäiviä, mutta ne lumet sulivat yhtä nopeasti kun tulivatkin. Viime viikonloppuna seikkailtiin ihan kotimaisemissa Ounasvaaran talvikävelyreitillä, jossa oli jo hetkellisesti täydelliset talvimaisemat!

Tällä viikolla päätettiin kuitenkin lähteä päiväretkelle Kuusamoon, ja nauratti kyllä retkeä suunnitellessa että nää päiväretkien välimatkat täällä on myös ihan omaa luokkaansa, sillä ajomatkaa tuonne kertyy reilut 200 kilometria suuntaansa. Kuusamossa meidät yllätti myös lumi, ja vinkkinä kaikille siellä reissaaville: Pähkänänniemi ei todellakaan ole talvikohde, sillä me jäätiin auton kanssa yli tunniksi jumiin lumipenkkaan. Onneksi päivänvaloa riitti vielä edes muutamaksi tunniksi ja päästiin nauttimaan Oulangan kansallispuiston maisemista! 

Ensilumi

Viime viikolla oli ihana palata syyslomilta takaisin Pohjoiseen, koska sillä välin tänne oli satanut jo ensilumi! Eilen käytiin pitkästä aikaa Ounasvaaralla retkeilemässä ja todella yllätyttiin siitä kuinka talviset maisemat meitä odottikaan. Lähes tykkylumisia puita kaikkialla ja satuttiin törmäämään vielä isoon porolaumaankin kesken kaiken! Vaikka tuntuu että viime talvi vasta loppui, niin kyllä tää on vaan taas erittäin tervetullutta. Lapin talvi on parasta! 

Vaellus Urho Kekkosen Kansallispuistossa

Syyskuun lopussa päästiin toteuttamaan pitkään odotettu vaellusreissu Urho Kekkosen Kansallispuistossa. Lähdettiin matkaan bussilla Rovaniemeltä heti aamulla, ja määränpäänä oli Kiilopää, josta meidän reittimme lähti. Oltiin tällä kertaa sen verran rohkeita, että päätettiin ensimmäistä kertaa kokeilla merkkaamatonta reittiä, tarkoittaen siis sitä, ettei reitin varrella ole opastekylttejä tuleviin kohteisiin. Aivan keskellä maastoa ei kuitenkaan joutunut kävelemään ollenkaan, sillä joka paikassa oli kuitenkin selkeästi käveltävissä olevat polut.

Lähdettiin Kiilopäältä kohti Niilanpään päivätupaa, jossa pysähdyttiin tauolle. Painoa rinkassa oli varmasti reilut 20 kiloa, joten alkuun rinkan kanssa kulkeminen tuntui aika raskaalta, mutta siihen tottui onneksi päivien aikana. Niilanpäälle asti pääsee kulkemaan merkattua reittiä pitkin, ja heti sieltä lähdettyämme päätettiinkin kaivaa kartta esille ja varmistaa, että oltiin matkalla oikeaan suuntaan. Tässä vaiheessa huomasimme, että karttaa ei enää ollut. Se oli jossain vaiheessa matkaa tippunut, ja etsinnöistä huolimatta sitä ei enää koskaan löytynyt. Onneksemme keskeltä tunturia (!) löytyi Saariselän kartta, jossa oli merkattuna myös se alue, jota me tarvitsimme, joten matka saattoi taas jatkua. 

Niilanpäältä kuljettiin kohti Suomunruoktun varaustupaa, jonne matkaa oli n. 10 kilometria. Saatiin matkalla vinkki, että kannattaa lähteä menomatkalla kulkea Raututuntureiden yli, ja palata takaisin ns. virallista reittiä, ihan reitin helpottamisen ja maisemien vaihteluiden vuoksi. Se osoittautui lopulta todella hyväksi päätökseksi, sillä Raututuntureiden maisemat olisivat luultavasti muuten jääneet kokematta. Tällä matkalla tehtiin vielä yksi pysähdys Suomunlatvan laavulla, ja illan hämärtyessä varaustupa vihdoin häämötti kaukaisuudessa. Kokonaisuudessaan matka Suomunruoktulle oli todella helppo ja selkeä kuljettavaksi. Ennen varaustupaa joutuu myös ylittämään joen aika pitkältäkin matkalta, joten erilliset kengät on hyvä muistaa ottaa mukaan (meiltä löytyi crocksit jotka todettiin oikein toimiviksi). 

Tuvalla saatiin olla aika rauhassa, ja ei ole kyllä hetkeen saanut noin hyviä yöunia missään! Seuraavana aamuna tehtiin pieni päiväretki Suomunruoktulta Tammakkolammelle ja Kopsusjärvelle, jonne matkaa oli edes takaisin n. 8 kilometria. Matkalta löytyy myös Suomunruoktun vanha tupa, joka oli todella sympaattinen näky. Juuri tälle päivälle sattui täydellinen auringonpaiste, joten saatiin todellakin nauttia ihanista tunturimaisemista. Päivällä pakattiin taas kamat kasaan ja lähdettiin kävelemään takaisin Niilanpäälle, jonka pihapiirissä aijottiin telttailla seuraava yö.

Takaisin päin mennessä mentiin tosiaan eri reittiä kuin menomatkalla, ja tällä puolella pääsi myös kokemaan vähän suurempia korkeuseroja rinkan kanssa. Maisemat olivat kyllä taas aivan upeita, vaikka ruskaa ei tähän aikaan enää kovinkaan paljoa ollut, oli niissä paljaissa tuntureissakin jotain taikaa. Niilanpäälle kertyi tätäkin kautta reilut 10 kilometria matkaa, joten päivän kokonaissaldona oli yli 18 kilometria ja se kyllä tuntui. Aika nopeasti iskettiin teltta maahan, tehtiin pikaiset ruuat ja painuttiin nukkumaan. 

Seuraavana aamuna herättiin melkoiseen myrskyyn, ja oikeastaan koko päivän satoi aivan kaatamalla. Alunperin oli tarkoitus huiputtaa vielä Kiilopään huippu, mutta sään takia päätettiin jättää se välistä ja vietettiin lähes koko päivä Niilanpäällä. Iltapäivästä sade hiipui, ja päästiin kuivin vaattein takaisin Kiilopään keskukselle. Siellä tehtiin melko nopeasti spontaani päätös, että illan valmispasta vaihtuu nyt poronkäristykseen ja saunaan Kiilopään hotellilla. Seuraavakin yö viettiin teltassa, ja saatiin kokea myös vuoden ensimmäiset yöpakkaset - sen sai kyllä tuntea ytimissään yöllä. 

Kaikinpuolin meillä oli aivan mahtava reissu, ja moneen kertaan todettiinkin olevamme aika ylpeitä siitä, että näin vasta-aloittelevina vaeltajina selvittiin hyvin hengissä ja nautittiin kyllä täysin rinnoin joka päivästä