lauantai 17. lokakuuta 2015

ESPANJA: MADRID

Viime keskiviikkona lähettiin kaheksan tytön voimin kohti Espanjaa, ollaan siis kaikki samassa Espanjan ryhmässä lukiossa ja ajatus tästä matkasta lähti valinnaisen amerikkaespanjankurssin aikana, keväällä varailtiin lennot ja majotukset ja vihdoin ja viimein päästiin matkaan. Lennettiin ensin Madridiin, lento oli tunnin myöhässä mutta onneks lentoaikaa oli vaan vähän päälle neljä tuntia joten matkana ei mitenkään paha. Madridin päässä ei ollu mitään hajua miten päästään keskustaan tai meijän hostelliin, mutta jotenkin kummasti päädyttiin oikeeseen junaan ja metroon ja varmaan alle tunnissa löydettiin jo meijän hostellille.
 Oltiin kaks yötä The Hat nimisessä paikassa yötä, se sijaitsi ihan muutaman minuutin kävelymatkan päästä keskustasta ja oli ihan älyttömän kiva paikka! En muistanu ottaa huoneesta yhtäkään kuvaa mutta asuttiin siis kaikki samassa huoneessa jossa oli neljä kerrossänkyä, koko paikka oli tosi siisti ja kaikinpuolin mukava. Tuolla hintaan kuulu yllättäen myös aamupala joka tarjoiltiin tommosella kattoterassilla, eikä muuten ollu huono ollenkaan koska tarjolla oli ihan kaikkea muroista ja leivistä jugurttiin ja tuoreisiin hedelmiin. Iltasin tossa samassa paikassa kokoontu myös paljon ton paikan muita asukkaita viettämään iltaa ja sinne mekin suunnattiin, ihanaa päästä puhumaan englantia ja myös jonkun verran espanjaa, kyllä sitä ymmärsi jo suht hyvin, vielä jos sais sen oman puhumisen samalle tasolle.
 Ekana iltana ei ehitty eikä jaksettu muuta kun käydä syömässä ja sit suunnattiin jo nukkumaan, mutta seuraavana päivänä noustiin ajoissa koska se oli ainut kokonainen päivä tuolla. Kierreltiin vähän kaupoilla ja seikkailtiin metrolla koko päivä, oltiin edellisenä iltana ostettu kahen päivän metrokortit joilla sai mennä niin paljon kun vaan halusi, suosittelen kyllä lämpimästi koska metrolla oli oikeesti tosi helppoa ja selkeetä mennä paikasta toiseen. Käytiin tosi isolla puistoalueella jonka nimi oli Parque del Buen Retiro, se oli tosi hieno paikka ja nähtiin siitä ehkä 1/4 koska se olis jatkunu vaikka kuinka pitkälle. Illemmalla käytiin vielä syömässä ja Debodin temppelillä missä olis pitäny näkyä joku superhieno ilmiö auringonlaskun aikaan, ei kyllä oikeen saatu selville mikä sen olis pitäny olla.
Aika lähellä meijän hostellia oli iso ''marketti'', en tiedä miten sitä vois kutsua mutta semmonen tosi iso halli mistä sai ihan kaikenlaista ruokaa ja nimenomaan tuoretta, sen paikan nimi oli muistaakseni Mercado de San Miguel, ihana paikka myöskin!
 Seuraavana aamuna ehittiin käydä pikasesti aamupalalla ja sitten lähettiinkin jo juna-asemalle josta oli tarkotus lähteä 9.40 kohti Valenciaa, tyytyväisinä mentiin lippujonoon ja tajuttiin että siellä oli pari muutakin ihmistä jonossa, about 40 ihmistä ennen meitä, onneks oli reilu tunti aikaa joten ei mitään hätää...Noh, se jono ei liikkunut yhtäämn, ehkä kolme ihmistä pääs viidessä, kymmenessä minuutissa. 20 minuuttia ennen junan lähtöä alko iskee pieni paniikki, vieläkin ainakin parikymmentä ihmistä ennen meitä, ja lopulta kävi niin että saatiin meijän liput viis minuuttia ennen junan lähtöä, juostiin niin kovaa kun ikinä päästiin muttei vaan löydetty perille lopulta joku tarkastaja keneltä kysyttiin apua sano vaan että liian myöhästä, ette pääse enään kyytiin. Onneks saatiin uudet liput seuraavaan junaan ja kahentoista maissa oltiin jo Valenciassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti