sunnuntai 25. syyskuuta 2016

SYKSY

On tosi hassua miettiä mun elämää verrattuna viime syksyyn. Viime vuonna tähän aikaan oli hirveet paineet ekoista yo-kokeista, tosi epäselvää mihin sitä seuraavaks suuntais eikä oikeen ois jaksanu mitään ylimäärästä. Nyt on ihan uus koulu, eri kaupunki ja tuntuu että edessä on ihan samat ongelmat. To Do-listalla on n. 10 koulutehtävää mitkä pitäis oikeesti tehdä tän viikon aikana, kahen viikon päästä on valinnat kummalle linjalle sitä koulussa lähtee, Hospitality vai Turismi, ja kaikki on vähintään yhtä epäselvää kun vuos sitten. Silti tää on jotenkin aika kivaa.
Kaikki on mennyt ihan yllättävän hyvin, ja voin aika hyvin jo sanoa että Helsinki tuntuu jo (kakkos)kodilta. On musta silti aina yhtä ihanaa mennä viikonloppusin oikeeseen kotiin. Oon yrittänyt laittaa tän mun pikku komeron niin mun näköseksi että täällä jaksaa oikeesti olla, ja vielä ei oo tullu mitään kyllästymistä. Tää on mun mielestä aika hyvä ns. siirtymävaihe siihen oikeesti yksin asumiseen, oon puolet viikosta omillani, tiskaan omat astiani, teen omat ruokani, ja loppuviikosta pääsen kotiin makoilemaan ja voin vaan hakea ruokaa kaapista sen kummempia ajattelematta. Vielä en oo kuollu nälkään enkä myöskään oon ihan täysin köyhtynyt, ja petaan jopa sängyn joka aamu ja tiskaan omat astiani heti käytön jälkeen. Sitä en olis ikinä uskonut, T. Saija joka jättää kymmenen teekuppia pöydälle niin kauaks aikaa että ne homehtuu.
Viime viikolla mulla tuli kuitenkin ihan totaallinen kyllästyminen kotona makaamiseen, päivät koostu lähinnä herätys-aamupala-netflix-kouluun-kotiin-netflix-nukkumaan. Koko kesän urheilin ihan semi-aktiivisesti mutta se loppu suunnilleen heinäkuun alkuun. Mulla on koulun kautta ostettu salikortti, mutta huomasin että about 100 metrin päässä mun kotiovesta on kuntosali, ja hetken aikaa sitä tutkailin ja tajusin että sen kautta järkätään just niitä ryhmäliikuntatunteja joilla kävin koko kesän. Meni kaks päivää ja hankin jäsenyyden sinne. En voi ees sanoilla kuvailla kuinka hyvältä tuntu päästä pitkästä aikaa aamulla salille ja päästä kunnon ryhmäliikuntatunneille. Nyt mulla onkin ens viikon kaikki maholliset vapaaillat buukattu täyteen jumppaa, ihanaa!
Ton salin myötä mulla on vaan kasvanut ajatus siitä, että tota mäkin haluun joskus tehdä. Ja tietysti niin, että voin yhdistää sen tähän alaan. Viime syksynä ja talvena mietin myös Vierumäen urheiluopistoon hakemista, ja nyt myös yhen mun tanssioppilaan isä ihmetteli että mitä mä nyt oikeen tämmöstä opiskelen, miksen oo jossain urheilupuolella? Sitä mäkin oon miettinyt. Toisaalta mulla on vielä samat fiilikset tästä kun alkuvuodestakin, en välttämättä haluais liikunnasta mun ammattia ja sitä mitä tekisin joka päivä kyllästymiseen asti. Siitä on tullut mulle (jotenkin ihmeellisesti) asia mistä tykkään hirveesti, ja haluun myös pitää sen semmosena. Mutta myös hyvin mahdollista että joskus teenkin sitä oikeesti työkseni, ei voi ikinä tietää.
Niin kivaa kun tää uus koulu ja kaikki uudet jutut onkin ollu, ootan kyllä innolla syyslomaa jolloin ei taas hetkeen tarvii miettiä mitään. Lomalla haluisin käydä Lintsin valokarnevaaleissa, käydä leffassa (mulla on n. 9 leffaa mitkä haluisin nähdä), käydä kirppiksellä, mennä kunnolla kiertelemään Helsinkiä ja semmosia paikkoja täällä mitä en oo vielä nähny, nukkua kunnolla, viettää enemmän kun kaks yötä putkeen kotona, shoppailla, valokuvata ja toivottavasti käydä myös Tampereella moikkaamassa kavereita. Ja nähdä myös kavereita Lohjalla, hirveen vaikee saada aikatauluja sopimaan yhteen vaikkei välimatka edes oo pitkä. Vielä pari viikkoa jos jaksais, sit on kyllä oikeesti ansaittu loma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti